23. Kaisu Jouppi: Valokuvaaja käyttää ammattiosaamistaan myös pro bono -projekteihin

Työstä pitää saada palkkaa, tätähän me olemme tolkuttaneet. Mutta totuus ei ole näin mustavalkoinen. Myös Unelmaduunareiden Satu ja Hanne tekevät hommia, josta ei sillä hetkellä kilahda kassaan rahaa. Jotkut hommista ovat tulevaan investoimista, joissakin tilanteissa omaa osaamista annetaan toisten käyttöön ihan puhtaasta halusta auttaa. Puhumme myös siitä, miksi hyväntekeväisyyttä harjoittavien kansalaisjärjestöjen kanssa töitä tehdessäkin laskutus kuitenkin rullaa.

Tämän viikon jaksossa käymme kylässä myös valokuvaaja Kaisu Joupin työhuoneella. Kaisu tekee laskutettavien töiden lisäksi suuritöistä projekteja, joiden rahatuotto on työmäärään nähden niin pieni, että voidaan puhua pro bono -työstä. Yksi Kaisun tunnetuimmista projekteista on Tyhjä syli -kirja, joka kertoo kohtukuoleman kokeneiden äitien tarinat kuvin ja sanoin. Jaksossa Kaisu kertoo, miksi hän haluaa ja miten hän voi antaa työpäivistä aikaansa myös yhteisen hyvän vuoksi tehtäville projekteille.